Mäkeen

Malminkartanon täyttömäestä tulee ensimmäisenä mieleen oma toissatalvinen rypistys kun  umpihangen ympäröimällä kapealla polulla olin rajusti happivajeisena puuskuttamassa kohti nyppylän huippua ja rinteen muuttuessa yhä jyrkemmäksi mp3:soitin alkoi länkyttää Abban biisiä sanoilla "One of us is crying..." No en minä sentään niin helposti pillitä, mutta jotenkin sopi tilanteeseen.

Nyt on ihan toinen ääni kellossa. On kesä ja innostus on valtava. Mäkitreeni sinänsä on niin raskasta, ettei se periaatteessa kauheasti kiinnostaisi, mutta Vaaroilla olevan 1500 mertin korkeuseron takia on ihan aiheellista könytä jokunen mäkikin. Mäkitreeniin sitäpaitsi pitäisi tottua n. viiden kerran jälkeen kunhan käy säännöllisesti. Kuulemma.


Aiemmin on tullut opittua, että pelkkä Malminkartanon alppien portaiden taapertaminen jumittaa jalat erityisen tehokkaasti. Siksi nyt mennään välillä portaita, välillä jyrkkää mäkeä ja välillä loivaa. Näin harjoitus ei ole muutenkaan niin puuduttavaa. Ja kun hengitys salpautuu niin jopa kevyt hölkkäkin vaihtuu ihan suosiolla kävelyyn. Huipulla pahimman puuskutuksen hetkenä on kuitenkin tärkeää jatkaa liikkumista edelleen etteivät paikat jumiudu vaikka pikku pysähdys tuntuu miltei ylivoimaisen houkuttelevalta.

Tämä oli nyt toinen mäkitreeni. Matkaa taittui 7,4km ja nousua tuli n.350m. Tracker tosin väittää, että parkkipaikka on 11 metriä korkeammalla kuin aloitettaessa. Tältä yläparkkikselta löydetty auto näyttää kuitenkin omalta. Tracker sekoilee - taas.

Kapuaminen ei ollut tänään kohtuuttoman raskasta, mutta nyt juoksun jälkeen reisiin sattuu yllättävän paljon. Avuksi varmaan venyttely ja kylmägeeli juuri ennen nukkumaanmenoa. Kylmägeelin kanssa kannattaa muuten olla tarkkana ettei läträä geeliä yläreisiin
niin paljon että aine leviää pyjaman mukana sinne tänne. Voi olla muuten vähän vaikea nukahtaa.