Lomaa harjoittelusta?

Viikon loma etelässä antoi luvan lomailla myös harjoittelusta. Kävi kuitenkin niin, että Kroatiassa oli niin houkuttelevia kukkuloita, ettei niitä sitten lopulta voinut jättää tutkimatta. Lisäksi majapaikka oli mäellä, joka edellytti 40 metrin vertikaalisiirtymistä aina kun johonkin meni ja paikka oli muutenkin niin mäkistä, että hyötytreeniä tuli joka välissä.

Pienempi, Hollywood Hills:in näköinen nyppylä oli kartan mukaan 170-metrinen. Vähäisen harhailun jälkeen kartan perusteella poluksi luultu reitti löytyi ja se osoittautui jossain määrin pettymykseksi; Poluksi oletettu karttamerkintä olikin jollain betoninoloisella töhnällä päällystetty tie.

Juomapullovyökin unohtui Suomeen, joten jätin myös helteessä elintärkeän juomapullon pois luottaen aamupäivän ukkosen viilentäneen ilmaa sen verran, etten näänny reitillä liikaa.




Korkeampi lähialueen vaellusreitieistä edellytti muutaman kilometrin harhailua kaupungilla turistikartan varassa. Koska juomapullovyö oli edelleen kotona, lähdin köpöttelemään ennen kuin aurinko lämmittäisi ympäristön tukahduttavan kuumaksi.

On vaikea herätä vapaapäivänä kuudelta, mutta varhainen aamulenkki etelässä on osoittautunut monta kertaa aiemminkin loistoideaksi. Ehkä nyt käy samoin.

Kaupunkisuunnistuksen jälkeen löysin polun alun vähän vahingossa eikä se mielestäni ollut läheskään siinä missä sen kartan mukaan olisi pitänyt olla. Täämä reitti oli kuitenkin polkua ja kaiken lisäksi vuori varjosti itseään niin, että ainakin nousun olisin koko ajan varjossa.

Polku oli kerrrassaan upeaa metsämaisemaa ensimmäisen puoli kilometriä. Sitten puut vähenivät ja maasto muuttui kivistä kasatuksi poluksi. Kiveys oli kuitenkin ajan myötä elänyt niin paljon, että reitti olisi ollut parempi ilman kivipäällysytstä. Se näytti todennäköiseltä vakuutustapahtumalta, joten mahdollinen kävely ei soimaisi omatuntoa kun ei oikein viitsisi nilkkojakaan teloa.

Ylempänä kivikkoisuus hieman väheni ajoittain ja pystyin polun puolesta juoksemaankin - keuhkojen puolesta en kovin kauan kerrallaan. Ylös olisi päässyt myös kabiinihissillä ja hissin yläasema ja siellä oleva rvaintola olivatkin matkani määränpää. Kello oli vielä alle kahdeksan, joten mikään ei ollut vielä auki.

Ylös puukutettuani lähdin varsin pian takaisin, koska siellä ei ollut mitään uutta nähtävää ja vuorikin lakkaisi aika pian varjostamasta itseään.

Maisemat olivat upeita, mutta niitä ei voinut paljon taivastella kun piti tuijottaa niitä hemmetin kiviä sen vakuutustapahtuman välttämiseksi. Paluumatkalla tuli sitten vastaan muitakin hulluja lenkkeilijöitä, jotka myöhäisemmän startin vuoksi joutuivat taapertamaan auringon jo porottaesa rinteeseen. Palattaessa olin sen verran tottunut kivikkoon, että juoksukin sujui ja paluu hotellille tapahtui enisisesti vaiston varassa karttaa juuri vilkuilematta.

Lenkin jälkeen oli pakko hieman palkita itseäni.

Etelässä elintärkeän vesipullon olinkin taas jättänyt hotellille kun se kädessä olisi ollut vähän vaikea juosta.