RIMAA HIPOEN (NUTS Karhunkierros K53)

Luin jostain ohjeita ensimmäiselle puolimaratonille valmistatumiseeen ja niissä sanottiin, että lenkkien määräksi riittää hyvin 3 kertaa viikossa.

Siis hetkinen: 3 kertaa viikossa tasamaan puolimaratoniin?

Minä olen menossa ultralle ja treeniä on pitkin talvea ollut aika lailla kerran viikossa eikä matkakaan ole ollut juuri kymppiä pidempi. Onneksi talviset lenkit on sentään aika usein vedetty umpihangessa.

Nyt keväämmällä matkoja ja harjoituskertojakin on tullut lisää niin, että useamman kerran on ollut 2 juoksukertaa /vko ja viimeisten kuukausien matkatkin ovat olleet jo varsin usein yli 20 km lenkkejä.

Kaiken kaikkiaan pari vikaa kuukautta on mennyt juostujen matkojen suhteen aika samalla lailla kuin Vaaroille valmistauduttaessa.

Kuukausittaiset kilometrimäärät ovat kovin ujoja jos niitä vertaa minkä tahansa lajin urheilijoiden harjoitusmääriin.

Helmikuu: 71,82 km

Maaliskuu 67,1 km

Huhtikuu 109,6 km

Toukokuu: 107 km

Toukokuun luvussa on Karhunkierros mukana. Toukokuun muutoin vähäinen matka johtuu siitä, että palautuminen Karhunkierrosta varten alkoi Bodom trailista ja sen jälkeen lenkit ovat olleet tarkoituksella vain 10 kilometrisiä tai lyhyempiä.

…Eli treeniä on kaiken kaikkiaan tullut hirveän pajon vähemmän kuin suositellaan.

Siihen syynä on ollut jossain määrin Vaarojen jälkeen vaivannut lonkan kipeytyminen, mutta toisaalta on ollut myöskin muuta tekemistä. Lonkan uudelleen kipeytymisen mahdollisuus Karhunkierroksen aikana jännitti pitkin talvea aika lailla kun harjoitellessa oli silloin tällöin jonkin verran oireilua.

 

Varusteiden suhteen homma oli nyt paljon helpompaa kuin Vaaroille mentäessä, koska mitään varustehankintoja ei enää tarvinnut tehdä.

Suunnitelma Karhuille oli jokseenkin sellainen, että ruokaa pitää huitaista puolen tunnin välein ja osa ruoasta pitää olla jotain muuta kuin energiapatukoita tai geeliä. Sillä ei pitänyt olla väliä tekeekö mieli syötävää vai ei.

Niinpä ruokapuoli koostui kuudesta energiapatukasta, 2:sta geelistä, 2:sta pippurimeetvurstisämpylästä, kahdesta vauvanruoka -hedelmäsoseesta (Semper) ja valmiiksi annostelluista Gatoradejauheista,  joista valmistajan ohjeilla saa 4,5 litraa urheilujuomaa. Ja tietenkin 10:stä suolatabletista, jotka maistuvat lähinnä pahville niissä käytetyn täyteaineen (selluloosa) vuoksi. Kun pahvisuolat on joskus tulevaisuudessa lopulta syöty loppuun niin hankin tilalle ihan tavallista merisuolaa.

Talven suurin huoli mahdollisesta lumisesta reitistä suli kokoon samaa tahtia lumen kassa. Sitten tuli huoli  kevättulvasta, mutta se kuivui kasaan veden laskiessa. Viimeinen pelko oli vesisade, mutta lopulta todellisuus oli aika lailla päinvastainen jossain vaiheessa povattuun kohtuullisen märkään ennusteeseen nähden.

 Reissu alkoi siirtymisella Kuusamoon.

Lentopäivää seuraavana kisapäivänä oli täydellinen auringonpaiste. Pitkät trikoot vaihtuivat aamiaisen jälkeen shortseihin.

Aamiainen koostui kipollisesta mysliä, kipollisesta puuroa, sämpylästä ja erilaisista juotavista. Tuntui oudolta yrittää syödä itsensä aamulla kylläiseksi kun normaalisti en aamiaista juurikaan syö.

Sitten oli ohjelmassa kisajärjestäjän organisoima bussikuljetus Rukalta lähtöpaikalle. josta vessatauon ja yleisen hermoilun jälkeen kirmaaminen alkoi klo. 10.

Syöminen alkoi suunnitellusti heti 10:30. Tarkoitus oli syödä jotain aina puolen tunnin välein nälän tunteen todennäköisestä poissaolosta huolimatta.

Ensimmäiset kymmen kilometriä (hatusta vedetty arvio) olivat aivan loistavaa melko sileää havunneulasten peittämää kangasmetsää. Juurakkoja ja kiviä ei juuri ollut. Oli lämmin, mutta ei kuuma. Luultavasti tämän vuoden paras juoksualusta ja -sää.

Pikkuhiljaa polku muuttui kivisemmäksi ja juurakkoisemmaksi ja ensimmäinen ja suurin ongelma liittyi nousevaan lämpöön ja siihen, että ensimmäinen huoltopiste oli vasta 31 km:ssä. Kohonnut lämpö pakotti juomaan laskettua enemmän. Repussa oli lähtiessä 1,5 litraa juotavaa ja oli selvää, ettei se riitä huoltopisteelle asti.

Juomarakko (=juoksurepussa oleva dynaaminen säiliö)  alkoi olla aika kevyt, mutta onneksi joki oli tuotu jossain kohdassa sopivasti polun viereen. Täytin reppua n. puolella litralla ja ajattelin, että tällä päästään niukasti huoltopisteelle. Liikaa en viitsinyt täyttää ettei tulisi kanniskeltua ylimääräistä painoa. Arvio meni pahasti metsään, koska juotava loppui ehkä 7 kilometriä ennen huoltoa ja silloin oli niin kuuma, että nestevaje iski nopeasti. Muutamat kilometrit ennen 31 km. huoltoa olivat juoksun pahimmat. Maisemat olivat mahtavat, mutta niistä ei pahemmin nauttinut kun halusi vain huoltopisteelle hoivaamaan itseään parempaan kuosiin loppumatkaa varten. Matkalla ylitetyt ojatkin olivat niin pieniä, että niistä ei uskatanut lisävettä enää ottaa. Jyrävän seudulla taas huoltopiste oli niin lähellä, että siellä ei enää viitsinyt pysähdellä, kun huolto oli alle kilometrin pässä. Tai niin ainakin uskoin.

Huolto1:

Miten voi banaani ollakin niin hyvää kun se tuodaan keskelle metsää nääntyneen taapertajan ahmittavaksi? Banaaninkappaleiden lisäksi huoltopisteellä oli tarjolla sipsejä, suklaata, vettä, urheilujuomaa ja vessa.

Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Tökkäsin kännykän kiinni varavirtaan 31 km kohdalla ja vaihdoin kuivat sukat. Vaikka mitään pludauksia ei alkumatkasta ollutkaan sattunut niin jalat olivat hikoilleet niin, että riski hiertymiin ja rakkoihin tuntui olevan hyvin suuri. Kuivat sukat luultavasti auttoivat tähän aika paljon. Ainakin ne tuntuivat kovin mukavilta.

 

Nyt polku alkoi olla aika paljon kivisempää ja juurakkoisempaa, joten jalkoihin piti tuijottaa vieläkin tiukemmin kuin alkumatkasta ja maisemat jäivät aika lailla  noteeraamatta. Toisaalta Jyrävä oli maisemallisesti oikeastaan ainoa mikä varsinaisesti kiinnosti ja se oli jo takana (ja sekin jäi sitä paitsi vaille ansaitsemaansa huomiota kun oli niin jano).

43:ssa kilometrissä tuli uusi ennätys pisimmästä kuljetusta päivämatkasta. Sen jälkeen syntyi uusi enkka joka askeleella. 

Tuo vesien puhtaus on tällä polulla erinomaisen hieno etu. Oikein kuumissaan on ylivertaisen mukavaa huuhtaista kädet ja kasvot virtaavassa vedessä ja juoda suoraan joesta. Vesi oli äärettömän paljon paremman makuista kuin lämmin Gatorade. Harmi, että näitä joestajuomismahdollisuuksia alkoi loppuvaiheessa olla aika harvakseen.

  

Ruokaa oli tarkoitus mutustella puolen tunnin välein riippumatta siitä onko nälkä, mutta jo ensimmäisen huoltopisteen jälkeen ajatus energiapatukoista alkoi ällöttää niin, että suunnitlema unohtui johonkin taka-alalle. Juominen sentään sujui edelleen hyvin vaikkakin huoltopisteellä otettuun täydennykseen muutin urheilujuoman sekoitussuhteen puolet laihemmaksi kuin mitä Gatorade suosittaa.

Seuraava eli toinen eli viimeinen huoltopiste 48 km:ssä tuntui olevan jotenkin kaukana. Viimeiset kilometrit ennen sitä ovat aika tuskaisia. Vauhtiakin oli pakko himmailla varmuuden vuoksi hitaasta vielä paljon hitaammaksi reitin läpäisempisen varmistamiseksi ja toisaalta siksi, että yhtään kovemmalla nopeudella alkoi heti

tuntua, että rakkoja alkaa muodostumaan.

Ennen viimeistä huoltopistettä oli sitten ensimmäinen iso mäki. Jossain oli sanottu, että koko matkalla olisi nousua 800-900 metriä. Kun vaaroillla nousua on jotain puolitoista kilometriä niin karhun nousun ei pitäsi tuntua missään. Siksi ei myöskään niin haittaa vaikka mäkitreeni on jäänyt tekemättä.

Harmi, ettei tuo 800-900 nousu (ja lasku) -metriä täsmää todellisuuden kanssa. Oikeasti nousua näytti olevan 1354m ja laskua 1158m (jälkeenpäin katsottu tracker:sta).

Ensimmäinen iso mäki on hirveä. Eikä pohjalle köpötelty 45 km tee siitä juurikaan kevyempää. Ainoa lohtu on se, että seuraavaan huoltoon on enää pari kilometriä ja toisaalta edellisen huollon kohdalla kävi niin, etttä matka jatkui ihan uusin voimin ja uudella innolla huollon jälkeen. Niin saattaisi käydä nytkin.

48 km ja toinen eli viimeinen huolto.

Toinen huolto on henkisesti tärkeä etappi. Tästä seuraava pysähdys kun on sitten jo maali. Toisaalta nyt on myös henkisesti valmistauduttu siihen, että loppumatka on mäkisyyden vuoksi yhtä helvettiä. Suurin osa nousuista ja laskuista osuu viimeiselle 7:lle kilsalle ja mäet ovat paitsi aika jyrkkiä niin myös kivisiä.

Olen kiertänyt Karhunkierroksen parikymmentä vuotta sitten ihan vaeltamalla ja siltä ajalta muistan liian elävästi tilanteen, jossa Ruka näkyy ensimmäisen kerran. Samalla näkyy kuitenkin kovin lohduttomasti joukko muita vaaroja/tuntureita. Näkymästä oivaltaa heti, että nuo muut tunturit pitää ylittää ennen kuin ollaan edes Rukan juurella.

Tieto siitä, että tämä näky tulee vielä jossain vaiheessa vastaan auttaa valmistautumaan siihen, että juuri nyt alla oleva nyppylä ei ole läheskään viimeinen.

Lopulta alla on viimeinen nousu Rukan rinnettä ylös. Se on helppokulkuinen ja nyt yhden energiageelin jälkeen voimia tuntuu levan jäljellä vaikka kuinka. Jaloissa oleva särky kuitenkin osoittaa, että matka ei olisi voinut olla juuri pidempi ja nopeampi vauhti olisi varmasti tehnyt rakkoja. 

Aikaa on kulunut aivan käsittämättömän paljon, mutta se ei paljon purista, koska ainoa tavoite oli päästä reitti läpi.

Se toteutui.

Harjoittelun määrään nähden pidän läpäisyä jonkinasteisena saavutuksena jos nyt ei ihan ihmeenä sentään.

On hyvin madollista, ettei tänne tarvitse tulla enää ikinä vaikka reitti oli upea, mukavan vaihteleva ja itse tapahtuma hienosti järjestetty. Jalat tutuivat vielä kisailtana sittenkin säästyneen rakoilta, mutta ihan vaurioitta en rupeamasta selvinnyt. Toisen isovarpaan kynsi on jännän värinen ja kynsivalli on turvonnut ja mustunut. Saattaa kynsi irrota jossain vaiheessa.

Rakotkin sitten tulivat päkiään ja isovarpaan tyveen, mutta jotenkin omituisella tavalla vasta seuraavana päivänä, joka oli lähinnä lepäilyä ja lentsikassa istumista. Hiertymiä en juostessa huomannut, mutta kisan jälkeen pesulla pakaroissa kirveli ilkeästi siinä missä oli kalsarien "lahkeiden" reunat. Mitään nännien teippailua tai vastaavaa en harrastanut.

Syötävää mukana oli 6 energiapatukkaa ja 2 geeliä. Pippurimeetvurstisämpylöitä oli 2 kpl samoin kuin vauvanruokahedelmäsoseita. Urheilujuomajauhetta oli 4,5 litran annokseen(valmistajan ohjeen vahvuiseen). Tästä jäi 1,5 litraa vastaava jauhemäärä käyttämättä kun tein molemmilla huoltopisteillä olennaisesti ohjetta laihempaa juotavaa. Patukoista jäi syömättä peräti 3. Myös toinen geeleistä tuli kannettua turhaan. Huoltopistteilla tuli kyllä syötyä ihan reilusti niitä järjestäjän paikalle kiikuttamia banaaninkappaleita, suklaita, keksejä ja sipsejä.

Illalla tunsin ansainneeni oluen.

Elopainon hienosäätöä

Kaiken harjoittelun, juoksun aikana syödyn suolan ja hiilihydratin ja nesteytyksen jne. viilaamisen ohella suurin juoksua keventävä tekijä on oma paino. Vaaroilla sitä oli 5 kiloa liikaa. Kun sieltä selvittiin kunnialla niin varmin tie Karhun ultrasta selviämiseen on häivyttää tuo ylimääräinen 5 kiloa.

Mulle ei sellainen varovainen syömisen tarkkailu oikein sovi ja siksi päätin tällä viikolla ottaa shokkialoituksen keventämiseen ja syön iltaisin vain salaatteja.

Ensimmäinen ilta meni muuten ihan ok., mutta vähän väliä kävi mielessä, että mitähän sitä söisi. Välttääkseni saman toisena iltana ajattelin, että pitääpä hankkia jotain näennäisruokaa, jota voi rouskuttaa koko ajan.

Ostin kukkakaalin. Se on kai terveellistäkin? Se on mukavan mautonta eikä rakennekaan herätä erityisen suurta inhoa.

Siinä se sitten meni illan mittaan. Loppuvaiheessa alkoi jopa vähän tympimään eikä tehnyt mieli syödä oikeastaan yhtään mitään. Oli hyvin kylläinen olo.

Myöhemmin illalla kukkakaali alkoi tehdä salakavalaa paluuta niin, että hengitys haisi aivan järkyttävästi ja myöhemmin suuhun tuli kukkakaalinoomainen maku, mutta paljon voimakkaampana kuin kasvia syödessä.

Hampaidenharjaus poisti sekä löyhkän, että maun, mutta vain hetkeksi. Kun yölllä vatsaa alkoi vääntämään niin tuo suussa tuntuva maku oli jo lähes kuvottava. Vatsakipukin johtui epäilemättä ruokavaliosta. Raakaravinto taitaa olla aika työlästä sulatettavaa. Onneksi kipu meni aika pian ohi.

Minulla ei ollut mitään suurempia inhjoja kukkakaalia kohtaan ennen tuota iltaa. Jospa nyt jatkossa sitten ihan vaan kinkkusalaattia.