Luin jostain
ohjeita ensimmäiselle puolimaratonille valmistatumiseeen ja niissä sanottiin,
että lenkkien määräksi riittää hyvin 3 kertaa viikossa.
Siis hetkinen:
3 kertaa viikossa tasamaan puolimaratoniin?
Minä olen
menossa ultralle ja treeniä on pitkin talvea ollut aika lailla kerran
viikossa eikä matkakaan ole ollut juuri kymppiä pidempi. Onneksi talviset lenkit
on sentään aika usein vedetty umpihangessa.
Nyt keväämmällä
matkoja ja harjoituskertojakin on tullut lisää niin, että useamman kerran on ollut
2 juoksukertaa /vko ja viimeisten kuukausien matkatkin ovat olleet jo varsin usein yli 20 km lenkkejä.
Kaiken
kaikkiaan pari vikaa kuukautta on mennyt juostujen matkojen suhteen aika samalla
lailla kuin Vaaroille valmistauduttaessa.
Kuukausittaiset kilometrimäärät ovat kovin ujoja jos niitä vertaa minkä tahansa lajin urheilijoiden harjoitusmääriin.
Helmikuu: 71,82 km
Maaliskuu
67,1 km
Huhtikuu
109,6 km
Toukokuu: 107 km
Toukokuun luvussa on Karhunkierros mukana. Toukokuun muutoin vähäinen matka johtuu siitä, että palautuminen Karhunkierrosta varten alkoi Bodom trailista ja sen jälkeen lenkit ovat olleet tarkoituksella vain 10 kilometrisiä tai lyhyempiä.
…Eli treeniä on kaiken kaikkiaan tullut hirveän pajon vähemmän kuin suositellaan.
Siihen syynä on
ollut jossain määrin Vaarojen jälkeen vaivannut lonkan kipeytyminen, mutta
toisaalta on ollut myöskin muuta tekemistä. Lonkan uudelleen kipeytymisen mahdollisuus Karhunkierroksen aikana jännitti pitkin talvea aika lailla kun harjoitellessa oli silloin tällöin jonkin verran oireilua.
Varusteiden
suhteen homma oli nyt paljon helpompaa kuin Vaaroille mentäessä, koska mitään
varustehankintoja ei enää tarvinnut tehdä.
Suunnitelma
Karhuille oli jokseenkin sellainen, että ruokaa pitää huitaista puolen tunnin
välein ja osa ruoasta pitää olla jotain muuta kuin energiapatukoita tai
geeliä. Sillä ei pitänyt olla väliä tekeekö mieli syötävää vai ei.
Niinpä
ruokapuoli koostui kuudesta energiapatukasta, 2:sta geelistä, 2:sta
pippurimeetvurstisämpylästä, kahdesta vauvanruoka -hedelmäsoseesta (Semper) ja valmiiksi
annostelluista Gatoradejauheista, joista valmistajan ohjeilla saa 4,5 litraa
urheilujuomaa. Ja tietenkin 10:stä suolatabletista, jotka maistuvat lähinnä pahville niissä käytetyn täyteaineen (selluloosa) vuoksi. Kun
pahvisuolat on joskus tulevaisuudessa lopulta syöty loppuun niin hankin tilalle
ihan tavallista merisuolaa.
Talven suurin
huoli mahdollisesta lumisesta reitistä suli kokoon samaa tahtia lumen kassa.
Sitten tuli huoli kevättulvasta, mutta se kuivui kasaan veden laskiessa.
Viimeinen pelko oli vesisade, mutta lopulta todellisuus oli aika lailla
päinvastainen jossain vaiheessa povattuun kohtuullisen märkään ennusteeseen
nähden.
Reissu alkoi siirtymisella Kuusamoon.
Lentopäivää seuraavana kisapäivänä oli
täydellinen auringonpaiste. Pitkät trikoot vaihtuivat aamiaisen jälkeen
shortseihin.
Aamiainen koostui kipollisesta mysliä, kipollisesta puuroa, sämpylästä ja erilaisista juotavista. Tuntui oudolta yrittää syödä itsensä aamulla kylläiseksi kun normaalisti en aamiaista juurikaan syö.
Sitten oli ohjelmassa
kisajärjestäjän organisoima bussikuljetus Rukalta lähtöpaikalle. josta vessatauon ja yleisen hermoilun jälkeen kirmaaminen
alkoi klo. 10.
Syöminen alkoi
suunnitellusti heti 10:30. Tarkoitus oli syödä jotain aina puolen tunnin välein
nälän tunteen todennäköisestä poissaolosta huolimatta.
Ensimmäiset
kymmen kilometriä (hatusta vedetty arvio) olivat aivan loistavaa melko sileää
havunneulasten peittämää kangasmetsää. Juurakkoja ja kiviä ei juuri ollut. Oli
lämmin, mutta ei kuuma. Luultavasti tämän vuoden paras juoksualusta ja -sää.
Pikkuhiljaa
polku muuttui kivisemmäksi ja juurakkoisemmaksi ja ensimmäinen ja suurin ongelma
liittyi nousevaan lämpöön ja siihen, että ensimmäinen huoltopiste oli vasta 31
km:ssä. Kohonnut lämpö pakotti juomaan laskettua enemmän. Repussa oli lähtiessä 1,5 litraa juotavaa ja oli
selvää, ettei se riitä huoltopisteelle asti.
Juomarakko (=juoksurepussa oleva dynaaminen säiliö)
alkoi olla aika kevyt, mutta onneksi joki oli tuotu jossain kohdassa sopivasti polun viereen.
Täytin reppua n. puolella litralla ja ajattelin, että tällä päästään niukasti
huoltopisteelle. Liikaa en viitsinyt täyttää ettei tulisi kanniskeltua ylimääräistä painoa. Arvio meni pahasti metsään, koska juotava loppui ehkä 7
kilometriä ennen huoltoa ja silloin oli niin kuuma, että nestevaje iski
nopeasti. Muutamat kilometrit ennen 31 km. huoltoa olivat juoksun pahimmat. Maisemat
olivat mahtavat, mutta niistä ei pahemmin nauttinut kun halusi vain
huoltopisteelle hoivaamaan itseään parempaan kuosiin loppumatkaa varten. Matkalla
ylitetyt ojatkin olivat niin pieniä, että niistä ei uskatanut lisävettä enää
ottaa. Jyrävän seudulla taas huoltopiste oli niin lähellä, että siellä ei enää
viitsinyt pysähdellä, kun huolto oli alle kilometrin pässä. Tai niin ainakin uskoin.
Huolto1:
Miten voi
banaani ollakin niin hyvää kun se tuodaan keskelle metsää nääntyneen taapertajan ahmittavaksi? Banaaninkappaleiden
lisäksi huoltopisteellä oli tarjolla sipsejä, suklaata, vettä, urheilujuomaa
ja vessa.
Alkuperäisen
suunnitelman mukaisesti Tökkäsin kännykän kiinni varavirtaan 31 km kohdalla ja vaihdoin kuivat sukat. Vaikka mitään
pludauksia ei alkumatkasta ollutkaan sattunut niin jalat olivat hikoilleet niin,
että riski hiertymiin ja rakkoihin tuntui olevan hyvin suuri. Kuivat sukat
luultavasti auttoivat tähän aika paljon. Ainakin ne tuntuivat kovin mukavilta.
Nyt polku alkoi
olla aika paljon kivisempää ja juurakkoisempaa, joten jalkoihin piti tuijottaa
vieläkin tiukemmin kuin alkumatkasta ja maisemat jäivät aika lailla
noteeraamatta. Toisaalta Jyrävä oli maisemallisesti oikeastaan ainoa mikä
varsinaisesti kiinnosti ja se oli jo takana (ja sekin jäi sitä paitsi vaille
ansaitsemaansa huomiota kun oli niin jano).
43:ssa kilometrissä tuli uusi ennätys pisimmästä kuljetusta päivämatkasta. Sen jälkeen syntyi uusi enkka joka askeleella.
Ruokaa oli tarkoitus mutustella puolen tunnin välein riippumatta siitä onko nälkä, mutta jo ensimmäisen huoltopisteen jälkeen ajatus energiapatukoista alkoi ällöttää niin, että suunnitlema unohtui johonkin taka-alalle. Juominen sentään sujui edelleen hyvin vaikkakin huoltopisteellä otettuun täydennykseen muutin urheilujuoman sekoitussuhteen puolet laihemmaksi kuin mitä Gatorade suosittaa.
Seuraava eli toinen eli viimeinen
huoltopiste 48 km:ssä tuntui olevan jotenkin kaukana. Viimeiset kilometrit ennen sitä ovat aika tuskaisia. Vauhtiakin oli pakko
himmailla varmuuden vuoksi hitaasta vielä paljon hitaammaksi reitin
läpäisempisen varmistamiseksi ja toisaalta siksi, että yhtään kovemmalla
nopeudella alkoi heti
tuntua, että
rakkoja alkaa muodostumaan.
Ennen viimeistä
huoltopistettä oli sitten ensimmäinen iso mäki. Jossain oli sanottu, että koko matkalla
olisi nousua 800-900 metriä. Kun vaaroillla nousua on jotain puolitoista
kilometriä niin karhun nousun ei pitäsi tuntua missään. Siksi ei myöskään niin
haittaa vaikka mäkitreeni on jäänyt tekemättä.
Harmi, ettei
tuo 800-900 nousu (ja lasku) -metriä täsmää todellisuuden kanssa. Oikeasti nousua näytti olevan 1354m ja laskua 1158m (jälkeenpäin
katsottu tracker:sta).
Ensimmäinen iso mäki on hirveä. Eikä pohjalle köpötelty 45 km tee siitä juurikaan kevyempää. Ainoa lohtu on se, että seuraavaan huoltoon on enää pari kilometriä ja toisaalta edellisen huollon kohdalla kävi niin, etttä matka jatkui ihan uusin voimin ja uudella innolla huollon jälkeen. Niin saattaisi käydä nytkin.
Ensimmäinen iso mäki on hirveä. Eikä pohjalle köpötelty 45 km tee siitä juurikaan kevyempää. Ainoa lohtu on se, että seuraavaan huoltoon on enää pari kilometriä ja toisaalta edellisen huollon kohdalla kävi niin, etttä matka jatkui ihan uusin voimin ja uudella innolla huollon jälkeen. Niin saattaisi käydä nytkin.
48 km ja toinen
eli viimeinen huolto.
Toinen huolto
on henkisesti tärkeä etappi. Tästä seuraava pysähdys kun on sitten jo maali.
Toisaalta nyt on myös henkisesti valmistauduttu siihen, että loppumatka on mäkisyyden vuoksi yhtä helvettiä. Suurin osa nousuista ja laskuista osuu viimeiselle 7:lle kilsalle ja mäet ovat
paitsi aika jyrkkiä niin myös kivisiä.
Olen kiertänyt
Karhunkierroksen parikymmentä vuotta sitten ihan vaeltamalla ja siltä ajalta
muistan liian elävästi tilanteen, jossa Ruka näkyy ensimmäisen kerran. Samalla näkyy kuitenkin kovin lohduttomasti joukko
muita vaaroja/tuntureita. Näkymästä oivaltaa heti, että nuo muut tunturit pitää ylittää ennen kuin ollaan edes Rukan juurella.
Tieto siitä,
että tämä näky tulee vielä jossain vaiheessa vastaan auttaa valmistautumaan siihen, että juuri nyt alla oleva nyppylä ei ole läheskään viimeinen.
Lopulta alla on
viimeinen nousu Rukan rinnettä ylös. Se on helppokulkuinen ja nyt yhden energiageelin jälkeen voimia tuntuu levan jäljellä vaikka kuinka. Jaloissa oleva särky kuitenkin osoittaa, että matka ei olisi voinut olla juuri pidempi ja nopeampi vauhti olisi varmasti tehnyt rakkoja.
Aikaa on kulunut
aivan käsittämättömän paljon, mutta se ei paljon purista, koska ainoa tavoite oli
päästä reitti läpi.
Se toteutui.
Harjoittelun määrään nähden pidän läpäisyä jonkinasteisena
saavutuksena jos nyt ei ihan ihmeenä sentään.
On hyvin madollista, ettei tänne tarvitse tulla enää ikinä vaikka reitti oli upea, mukavan vaihteleva ja itse tapahtuma hienosti järjestetty. Jalat tutuivat vielä kisailtana sittenkin säästyneen rakoilta, mutta ihan vaurioitta en rupeamasta selvinnyt. Toisen isovarpaan kynsi on jännän värinen ja kynsivalli on turvonnut ja mustunut. Saattaa kynsi irrota jossain vaiheessa.
Rakotkin sitten tulivat päkiään ja isovarpaan tyveen, mutta jotenkin omituisella tavalla vasta seuraavana päivänä, joka oli lähinnä lepäilyä ja lentsikassa istumista. Hiertymiä en juostessa huomannut, mutta kisan jälkeen pesulla pakaroissa kirveli ilkeästi siinä missä oli kalsarien "lahkeiden" reunat. Mitään nännien teippailua tai vastaavaa en harrastanut.
Rakotkin sitten tulivat päkiään ja isovarpaan tyveen, mutta jotenkin omituisella tavalla vasta seuraavana päivänä, joka oli lähinnä lepäilyä ja lentsikassa istumista. Hiertymiä en juostessa huomannut, mutta kisan jälkeen pesulla pakaroissa kirveli ilkeästi siinä missä oli kalsarien "lahkeiden" reunat. Mitään nännien teippailua tai vastaavaa en harrastanut.
Syötävää mukana oli 6 energiapatukkaa ja 2 geeliä. Pippurimeetvurstisämpylöitä oli 2 kpl samoin kuin vauvanruokahedelmäsoseita. Urheilujuomajauhetta oli 4,5 litran annokseen(valmistajan ohjeen vahvuiseen). Tästä jäi 1,5 litraa vastaava jauhemäärä käyttämättä kun tein molemmilla huoltopisteillä olennaisesti ohjetta laihempaa juotavaa. Patukoista jäi syömättä peräti 3. Myös toinen geeleistä tuli kannettua turhaan. Huoltopistteilla tuli kyllä syötyä ihan reilusti niitä järjestäjän paikalle kiikuttamia banaaninkappaleita, suklaita, keksejä ja sipsejä.
Illalla tunsin ansainneeni oluen.